Pikkuiset kultakalat

”Pikkuiset kultakalat lammessa ui”, laulamme piirissä epätahtisesti.

Seison kummipoikani ja hänen äitinsä kanssa vauvauintialtaassa, ja minäkin auon suutani laulun tahtiin. En pystyisi laulamaan vaikka osaisinkin sanat, sillä en saa mielestäni sitä mitä ystäväni kertoi juuri ennen kuin astuimme altaaseen.

Sitä, että uimaopella on valtava molo.

Goldfish

Ystäväni mies – jota olen nyt tuuraamassa täällä altaassa – oli ollut viime uintikerran jälkeen suihkussa yhtä aikaa miesuintiopen kanssa ja nähnyt, mitä open märkäpuvun alta kuoriutui.

Niin törkeä meisseli, että sellaisia harvoin näkee pokeleffojen ulkopuolella. Sellainen, jota varten englannin sana schlong on luotu.

Sellainen muna, joka vapautuessaan märkäpuvusta mätkähtää kosteana reittä vasten koko metrin matkaltaan ja päästää mahtavan tussahduksen, ja lehdet tippuvat ulkona puista tärähdyksen voimasta.

Miksi miehesi katseli toisen miehen munaa suihkussa, kysyin ystävältäni. Vaikka tiesin, että kaikkihan ne katsovat, vaikka mitä muuta väittäisivät.

Tätä ei voinut olla katsomattakaan, ystäväni sanoi. Se täytti näkökentän, katsoipa mihin vain. Se kurkki kulman takaa, kun yritti katsoa pois.

Sitä varten opella onkin märkäpuku, päättelen. Tätä lerssiä ei mihinkään speedoihin tungettaisikaan, edes teipillä. Pysähdyn hetkeksi visualisoimaan, miten kävisi, jos sen yrittäisi laittaa roudarinteipillä kiinni. Kassit tursuaisivat uikkarien sivuista ulos, kuin täyte revenneestä tyynystä, ja selän puolelta tunkisi vielä munaa ulos muutamien senttien matkalta. Tai ehkä se pitisi keriä kuin puutarhaletku pidikkeen ympärille, kahvasta kääntäen.

Pikkuiset kultakalat lammessa ui, laulu jatkuu. En voi lakata ajattelemasta sitä, miten open ei-niin-pikkuinen kultakala uiskentelee märkäpuvun alla kuin mutanttiankerias ja etsii itselleen saalista veden alla. Tunnen tuhmuuden kihelmöintiä, kuin lapsena joululahjakätköjä salaa etsiessä.

Ajatukseni risteilevät kaikkialla muualla kuin vauvassa, jota olemme uittamassa. Tai eivät nyt kaikkialla, vaan eri suunnissa yhden teeman ympärillä. Yhden valtavan teeman ympärillä.

Miten sopimatonta vauvauinnissa ajatella tällaista. Miten sopimatonta, että joku vauvojen uittaja uittaa myös valtavaa melaa. Samassa korjaan itseäni. Minkä se munalleen mahtaa. Ei varmaan rekrytoijakaan ole pyytänyt vetäisemään veijaria tiskiin työhaastattelun aikana. Minulta lirahtaa vähän pissaa vauvojen uimaveteen, kun ajattelen työhönottoprosessia, jossa rekrytoija tarkastaa rullamitta kädessään haastateltavien jortikoita.

Hop hop dägä dägä, laulamme, uimaope vahvasti nuotin vierestä. Hän on piirin yhdellä laidalla. Toinen uimaope, joka on kuulemma hänen vaimonsa, seisoo piirin toisella laidalla. Vaimo on Miss Bikini Fitness liian pitkine ripsilisäkkeineen ja tiukkoine tisuineen. Koko muu maailma varmasti miettii, miten hän on päätynyt naimisiin sellaisen keski-ikäisen pullervon kanssa kuin hänen miehensä on, mutta minä en.

Minä tiedän, mikä on pullervon salaisuus. Herra Uimaope on ensitreffeillä rullannut housuistaan alkavan metrin munaa esiin, sanonut että kotona sitä on vielä reilusti lisää, eikä Rouva Uimaope ole koskaan enää ollut entisellään.

Laulu loppuu. On aika mennä uimaan. Minä muistan varoa kultakaloja ja ankeriaita.

……………………………………………………………………………………………………………

PS. Jos munan koko kiinnostaa, lue myös uudempi tekstini samasta aiheesta.

Save

Save

Save

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Pikkuiset kultakalat

  1. Paluuviite: Onko munan koolla väliä? | Tarinoita alakerrasta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s