Meistä jokaisella on jokin erityistaito, jotain jossa olemme tai haluamme olla parempia kuin kukaan muu.
Minulla se on rivous. Olen aina pystynyt näkemään jokaisella pilvellä irstaan reunuksen.
Se on minun supervoimani. Vuosia sitten tapaamani mainoselokuvaohjaaja sanoi, että olen rivosuisin akka, jota hän on koskaan tavannut. Minä otin sen kohteliaisuutena. Hän ei ehkä tarkoittanut sitä siksi.
Rivosuisuus ei ehkä ole omaisuus, josta my future boyfriend mieluiten kertoisi äidilleen: tapaa tyttöystäväni Törkysuu, olemme niin ylpeitä hänen taidostaan. Eikä tuleva anoppi kapsahtaisi kaulaan sanoen, että juuri sellaista olemmekin kaivanneet sukuun, meillä on jo lääkäri ja juristi, vain härskien juttujen kertoja puuttui. Eikä rivoutta listata cv:hen erityistaitoihin, eikä sitä mainita työhaastattelussa siinä kohtaa, kun pitäisi kehua itseään.
Mutta minkäs teet. Ei minulle muitakaan lahjoja ole annettu.
Minusta ei tullut sitä terävää älykköä, joksi ajattelin varhaisteininä tulevani sitten joskus aikuisena. Minusta ei ollut opiskelemaan filosofiaa yliopistolla, vaikka niin mielelläni olisin tahtonut. Naistutkimuksenkin filosofis-teoreettisimmat osiot saivat minut piirtelemään kirkkoveneitä konseptipaperin nurkkaan ja miettimään, ketkä paikalla olevista naisista olivat panneet keskenään ja ketkä olivat olleet yhden kuulun fistaajan käsittelyssä. Käsi-ttelyssä.
Se oli minun toiseuttani.
Minusta ei tullut myöskään pohdiskelevan aikalaisromaanin kirjoittajaa. Kun yritin kirjoittaa jotain vakavaa, hahmoni eivät suostuneet muuta kuin panemaan. Yritin laittaa ne eksistentiaaliseen keskusteluun, mutta ei aikaakaan kun jollain oli siellä taas muna pystyssä.
Mutta koska on tärkeää olla ylpeä omasta erityislaadustaan, päätin löytää kanavan kaikelle irstaalle tai nololle, mitä ajattelen. Paikan, jossa jakaa kaikki seksimokat, paneskelujutut ja sinkkuelämän mehukkaimmat puolet. Siksi tämä seksiblogi.
Tarinoita alakerrasta 