Tein blogille ja Munametsä-kirjalle soittolistan Spotifyhyn.
Listalle pääsi valikoima biisejä, jotka hehkuttavat seksiä tai feminismiä tai parhaassa tapauksessa molempia.
Kirjoittaja: alakerrannaapuri
Alakerran tarinat menevät Munametsään
Blogi on ollut pitkään päivittämättä, mutta hyvästä syystä:
Osin näiden samojen tarinoiden pohjalta on tulossa toukokuussa kirja Munametsä (Kustantamo S & S). Iiik!
Kaupoissa 15.5.
Millä nimellä kutsua naisen sukupuolielimiä?
Millä nimellä sinä kutsut vehkeitäsi, alakertaasi tai paikkojasi? Römpsääsi tai raijaasi?
Mitä enemmän kirjoitan seksistä, sitä vahvemmin inhoan olemassa olevia sukupuolielinten nimityksiä.
Käyttämämme nimet ovat joko kertakaikkisen ällöjä ja karkeita (en mainitse niitä tässä, kyllä te ne tunnette), aihetta arasti etäännyttäviä (”paikat”) tai ihan liian lapsekkaita ja söpösteleviä. Pimpsukka, pimpula ja pimppu. Saman tien sitä voisi kutsua Hipsuvarpaaksi tai Nöpönenäksi tai Nöpsykäksi.
Minusta käyttökelpoisin nimi on ihan pimppi, vaikka sekin on turhan lapsekas. Englanniksi käytetään yhä useammin vagina-sanaa, mutta se on suomalaiseen suuhun vähän kankea. Lisäksi se tietenkin tarkoittaa emätintä ja on siksi tieteellisesti epätarkka sana koko puutarhalle.
Lesbofeministikaverini kutsuu sitä toosaksi tai römpsäksi, mikä on hänen suustaan huvittavaa, mutta kaikkien muiden suusta kammottavaa.
Rajatapaus on tussu, joka on periaatteessa kieltolistallani, MUTTA esiintyy Kuusimäen loistavassa versiossa Metallican Nothing Else Matters -biisistä: Tussua jos haluut niin tuu / ota mun muheva suu / eikä muulla niin välii. (Kuuntele Eikä muulla niin välii -biisi vaikka täällä.) Mutta muulloin sitä ei tarvitse käyttää, jooko.
Reppu on ihan käyttökelpoinen, vaikka tylsä ja hiukan halventava. Samoin lettu. Samoin pipari. Erityisesti kammoan kaikkia lettu leveänä– tai reppu auki -tyyppisiä sanontoja. Tiedoksi niitä käyttäville ääliöille: naisella on lupa haluta seksiä. Itse olen kokenut lettu leveänä joitakin elämäni parhaista hetkistä. Hillolla ja ilman.
Tämä on tärkeää. Ihmisen täytyy arvostaa elimiään. Ne ovat parasta, mitä meillä on. Ei voi pyytää kumppaniltaan asianmukaista kohtelua, jos itse sanoo, että vedän tästä kalsarit römpsälooran päälle tai että pannaan pissavehkeet vastakkain tai että etupyllyni tahtoo munaa. Okei, tuota viimeistä ei kukaan ole varmasti koskaan sanonut. Mutta ymmärrätte varmaan, mitä ajan takaa.
En voi jättää asiaa sikseen, joten tässä bonuksena vielä kaksi tosi kovaa: vauvareikä ja ulkosynnyttimet. Kyllä te tiedätte miksi: Poraa mun vauvareikää. Pannaan ulkosynnyttimet väpättämään.
Perimätiedon mukaan miehet antavat munilleen erisnimiä, siis tyyliin Pikku-Mika. En ole sellaista vielä päässyt kättelemään, mutta en kyllä ole myöskään koskaan kuullut naisesta, joka antaisi omalle pimpilleen nimen. Syykin on ilmeinen. Siinä missä miehen keppi pomppii siinä silmien edessä ja vaatii huomiota, tunnustusta, nimeämistä (ja haluaa tulla kuvatuksi), naisen genitaalit ovat katseilta piilossa ja vähän tabu.
Meillä naisilla on oikeus omaan kehoomme, ja nimeämisellä on tärkeä osa siinä, että teemme ruumiillisuudestamme normaalimpaa. Mutta mitä sanoja käyttää, jos sanastosta ei löydy omaan käyttöön sopivia, rakastavia, huumorintajuisia nimiä? No pakko keksiä itse. Tässä vapaasti käytettäväksi lista uusia nimiä. Ole hyvä.
Minä nimeäisin omani Ferrariksi, Nälkäiseksi leijonaksi tai Linnanmäeksi.
Onnenkeksiksi.
Hillomunkiksi, Voisilmäpullaksi, Tuulihatuksi.
Ennen kaikkea tahtosin nimetä naisen genitaalit joksikin, missä pidetään hauskaa. Se voisi olla vaikka Karkkikauppa (ja sen kaveri Pieni suklaapuoti).
Sirkus tai Onnenpyörä.
Risteilyalus, Resortti, Rantaloma (“Rakas, tahtoisin rantalomalle”, joskin vaarana väärinymmärrys, jos toinen tahtoo ruskettua ja toinen ei).
Kylpylä (“Saako olla tavallinen vai mutakylpy?”)
Jaa myös kommenteissa omat suosikkinimesi!
Penisherätys
Heräsin, ja puhelimestani katsoi valtava penis.
Minä en halua olla penisherännäinen. Minä haluan viikonloppuaamuna olla laiska ja lukea sängyssä, en löytää tuntemattoman miehen lerssiä kun kurotun katsomaan, paljonko kello on.
Tämä on Facebookin sinkkuryhmän vika. Se ei ole tuonut elämääni yksiäkään varteenotettavia treffejä, mutta sen sijaan yhä kasvavan määrän kuonaisia viestejä.
Lähtökohtana minusta on hyvä, että miehellä on penis. Yksi kappale on sopiva määrä. Joskus olen kyllä avannut miehen vetskarin ja miettinyt, onko mies unohtanut ottaa munansa mukaan, kun on lähtenyt baariin. Ehkä se tulee Fedexillä paikalle jälkikäteen. Mutta oikeasti pieni koko ei haittaa. Hommat saa hoidettua millä tahansa lontoonrakeella, jos vain intoa riittää.
Olen nähnyt myös hyvin suuria peniksiä. Sellaisia, jotka on merkitty Google Mapsissä maanmerkiksi kirkon ja kirjaston tavoin. Pari senttiä lisää ja ne voisi nähdä avaruudesta.
Kaikki niistä eivät ole olleet mitään eroottisia vehkeitä, vaikka jos lukee mitään eroottista kirjallisuutta tai katsoo alan elokuvia, voisi luulla niin. Jos amerikkalainen laitetaan kirjoittamaan seksijuttuja, penistä ei ole olemassa, jollei sillä ole pituutta vähintään 15 tuumaa. Kerro tämä luku kahdella ja puolella ja tiedät, että se on niin paljon, ettei sitä voi mitata millään tavallisella senttiviivottimella.
Siksi minä aina mietin, millä ne ovat sen pituuden todentaneet. Koulussa oli puukässän luokassa sellainen puinen metrin mitta. Ovatko ne kaikki käyneet jossain höyläyshommien lomassa vemputtamassa munansa täyteen mittaan ja sitten mittailleet sitä sellaisella? Tai millä muulla sitä voisi mitata? Raaputtamalla pesäpallomailan varteen senttimetrit ja vertaamalla siihen? Käymällä makaamaan lääkärikeskuksen lasten pituusmittarin viereen, sellaisen jossa on eläimiä päällekkäin tornina, ja sitten toteamalla että oma penis on sarvikuonon, kirahvin ja puolikkaan pupun mittainen?
Isoista peniksistä puhutaan aina ihaillen, mutta kuka on sanonut, että sellaisen omistamisesta on pelkästään hyötyä? Jos minulla olisi iso muna, en ikinä uskaltaisi lentää mihinkään, tai ainakin välttelisin kylmien ja vuoristoisten seutujen yli lentämistä. Jos kone joutuisi tekemään pakkolaskun ja hengissä säilyneet sitten istuisivat lumessa pälyilemässä toisiaan nälkäisesti, voisin olla varma, kenen makkara uhrattaisiin ensimmäisenä.
Iso koko ei yksin takaa, että penis olisi kiihottava. Pystyisin nimeämään kymmenittäin tapauksia, joissa iso lerssi oli enemmän kiusallinen kuin kiihdyttävä. Sen voi kohdata mitä kauheimmissa paikoissa. Tallinnan-laivan romanialaisen bändin basistin valkoisissa teryleeneissä. Sitä yrittää vain katsoa pois, mutta jorma imee katseen puoleensa ja pakottaa tarkistamaan, onko se todella olemassa vai joku kaamea näköharha. Bändi jatkaa Liljankukkaa nuotin vierestä, kokolattiamatto haisee inkontinenssilta ja tuhansilta sille loiskuneilta lonkeroilta ja halitoosista kärsivä, kaljakeissiä kantava eläkeläinen törmää sinuun matkalla baaritiskille, mutta yhä vain järkyttävä molo kurkkii basson alta, metrin verran kalapuikkoviiksistä etelään.
Ja nyt sellainen on minun puhelimessani. Minähän siis todellakin olen munan perään, mutta kuitenkin näkisin miehestä mieluiten ensimmäisenä kasvot ja sitten vasta peniksen. Ja mieluiten aina valitsisin itse, mitä munaa katson silmästä silmään.
Katson munaa vielä toisen kerran. Se on iso, mutta ruma kuin perkele.
Se on frankenkulli.
Kyrvänstein.
Katseleeko sellaisen munan omistaja penistään samalla tavalla kuin ruman lapsen vanhempi jälkeläistään? Kasvatustyön ja rakkauden sokaisemalla ylpeydellä? Sillä mikä muu saisi kuvaamaan sellaista ja lähettämään kuvan eteenpäin?
Nyt minulla on tullut mitta täyteen näistä munankuvia lähettävistä munapäistä. Jos olisin viisas, deletoisin koko keskustelun, mutta olen herännyt liian varhain ja nähnyt tuntemattoman ihmisen sukupuolielimen ennen kuin olen saanut edes kahvia. Tartun puhelimeen ja alan kirjoittaa.
”Kiitos lähettämästäsi kuvasta. Sinun oli varmasti tarkoitus lähettää minulle kuva kasvoistasi, mutta joku maksamakkara oli lennähtänyt linssin eteen”, kirjoitan.
”Se oli mun kulli”, mies vastaa. Älä nyt, ajattelen.
Puhelimeni kilahtaa merkiksi siitä, että mies on laittanut heti jatkoa perään.
”Kuvittele mun kulli sun suuhun”, siinä lukee.
Teen kakomisääniä puhelimeni äärellä, mutta mies ei niitä tietenkään kuule.
”Ei kun mä otan sen käteen”, kirjoitan.
”Mmmm”, mies kirjoittaa, ”mitä sä teet sille sitten?”
”Mä puristan sitä…” kirjoitan ja pidän tauon.
Mies lähettää minulle viestin, jossa on munakoiso ja vesipisaroita. Dream on, munapää.
”Sitten mä puristan sitä yhä kovempaa”, jatkan. Pystyn kuvittelemaan, miten mulgersson toisessa päässä läähättää ja tumputtaa munaansa. Ennen kuin hän ehtii laittaa mitään lisää, kirjoitan jatkoa:
”Mä kierrän sitä ja kierrän lisää…” Pidän pienen tauon, mutta sormeni syyhyävät päästä jatkamaan.
”Ja sitten mä tempaisen sen irti ja laitan sen yöpöydälle pystyyn”, vastaan.
Kuluu hetki tai ikuisuus. Venyttelen ja pieraisen. Ihan kohta nousen ja laitan kahvin valumaan.
”Whaaaat????!” mies vastaa.
”Mä ruuvaan lampun sen päähän ja laitan varjostimen päälle. Sitten mä laitan johdon seinään ja rupean lukemaan mun kirjaa sen alla. Kiitos hyvästä lampunjalasta”, kirjoitan.
Mies ei enää vastaa. One down, one million to go, ajattelen ja nousen sängystä. Voisinkin oikeastaan lähteä lenkille, sillä olen yhtäkkiä täynnä energiaa ja raivokkaan hyvää tuulta.
PS. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen saanut kuvia miesten alakerran asioista. Katso vaikka.
Äänestä Blog Awardseissa!
Olen ollut liian pitkään hiljaa.
Minulla on liikaa seuraavia:
*työt
*stressi
Ja liian vähän seuraavia:
*aika
*huumorintaju
*muna.
Yksi lukijani jo kysyikin kivassa kommentissaan, olenko lopettanut. En ole. En ole olevinaan edes tauolla, mutta kirjoittaminen vain lykkääntyy ja lykkääntyy koko ajan. Lupaan pyhästi kirjoittaa heti ensimmäisen huumorintajuisen hetken tullen.
Sillä välin arvostaisin suuresti ääniänne Blog Awardseissa. Äänestäminen vie vain alle minuutin niin kuin seksi toisinaan. Olenko kokeillut äänestää itseäni? Totta munassa. Samaa blogia (siis minua) voi äänestää useammassa kategoriassa, ja äänestyskenttään voi kirjoittaa blogin nimen tai bloggaajan nikin.
Kiitos etukäteen kaikille, jotka jaksavat nähdä vaivan!
Suuseksi, puolesta ja vastaan
Viime viikolla vietettiin kansainvälistä suihinottopäivää. Minulla oli suu täynnä juhlakalua ja jäi postaus tekemättä.
Ja minkälaista juhlakalua. Petikaverillani oli muna kuin sinivalaalla. Ehkä kolme metriä jortikkaa. Katselin miehen riisuutumista kuin Sir David Attenborough löytämäänsä uutta eläinlajia, maanisen kiihkon vallassa. Rummut pärisivät taustalla ja mies rullasi lerssiään metri metriltä housuista ulos.
Olin että –
Minä en ota tuota suuhuni.
Minä en ota tuota suuhuni.
Minä en… pyhhy enää uhumaan ohha minulla on huu hyvin äynnä.
Mutta onneksi olkoon, suuseksi! Hienoa, että olet saanut oman juhlapäivän.
Minä pidän suuseksistä. En niin paljon, että haluaisin suorittaa sitä dildolle, vaikka pornoleffat vakuuttavatkin sen olevan välttämätön osa esileikkiä tai masturbointia. Naisten voihkeen perusteella hieromasauvan pisteleminen poskeen on aivan yhtä nautinnollista kuin sen laittaminen pimpsalooraan. Ehkä vika on minussa, mutta itse saan suuremmat värinät esimerkiksi tyhjentyneestä pyykkikorista tai sähköpostin inboxista kuin ajatuksesta, että työntelisin dildoa suuhuni.
Sillä dildon imeskelyssä menee minusta kaksi asiaa kammottavan väärin. Kaksi sellaista asiaa, jotka ovat dildon kilpailuvaltteja muna versus sauva -vastakkainasettelussa.
1. Dildolla jöpöttää jo valmiiksi. Aina. Se ei tarvitse apua erektionsa saavuttamiseen tai tehostamiseen.
2. Ymmärtääkseni dildo ei laukea koskaan. Sitä ei tarvitse imeskellä, jotta välttyisi liian pitkältä ja puuduttavalta jyystämiseltä.
Aina suuseksi ei ole nautinnollista. Joskus olen saanut miellyttävämpää suuhunpantavaa hammaslääkärissä kuin miehen alapäässä. Elämäni toiseksi pahimmasta suuseksikokemuksesta sanon vain yhden asian: parsapissa. No okei, vielä kaksi sanaa lisää: hyi helvetti.
Pahin kokemukseni taas. Niin.
Olin ottanut baarista matkaani mukavan miehen, jolla oli hauskat punertavat hiukset, viisi kiloa liikaa painoa ja perkeleen rumat kengät.
Leikkaus makuuhuoneeseen, jossa mies makaa sängyllä kalsarisillaan ja minä kiemurtelen hänen yllään. Raotan kalsarin reunaa ja kohtaan ensimmäisen yllätyksen.
Miehellä on pullea häpykumpu, jota peittää villava punainen karvoitus. Kuin ylipainoinen marsu olisi tullut kuolemaan hänen alapäähänsä.
Lasken kalsareita yhä alemmas ja esiin pongahtaa muna. Otan sen käsittelyyn ja esinahan alta löytyy toinen yllätys. Töhnämuna, joka haisee mädältä kalakastikkeelta ja näyttää kuolemansairaalta smetanalta.
Ja minä olen ihan että:
Munakarvat ja minä
Minulla ei ole mitään toisten ihmisten häpykarvoja vastaan. Periaatteessa. Silloin kun ne ovat kiinni toisessa ihmisessä, ne saavatkin olla. Joskus niitä eksyy lähikontaktissa hampaiden väliin tai nieluun, mutta sen kanssa voi elää.
Ongelmia tulee silloin, kun ne lakkaavat olemasta kiinni toisessa ihmisessä. Munakarva, joka oli ihan jees vielä hetkeä aiemmin ollessaan kiinni petikaverin kasseissa, onkin yäk sillä hetkellä kun se löytyy vessapönttöni renkaalta.
Minulla on ollut kolme ikimuistoista kohtaamista häpykarvojen kanssa. Nämä kolme:
- Munakarva sisäleikkipuistossa.
- Munakarva haarukassa.
- Munakarva uima-altaassa.
1) Vein villin veljenpoikani sisäleikkipuistoon. Joskus olen tosi ihana täti.
Kiipesin uskollisesti lapsen perässä ylös ja laskin liukumäkiä alas. Pompin trampalla. Tasapainoilin riippusillalla. Ryömin tunneleissa juoksuvauhtia lapsen perässä, kauhuissani siitä että hän onnistuisi karistamaan minut kannoillaan ja hukkaisin hänet.
Lapsi teki parhaansa, että en pysyisi hänen perässään. Olin kerran jo saavuttanut hänet, kun hän kääntyi kulman ympäri uuteen tunneliin, sellaiseen jossa pitää ryömiä esteiden ali ihan mahallaan. Minä perässä, niin lujaa kuin mustelmilla olevat polveni kantoivat, kun jokin pysäytti minut.
Siinä edessäni, ryömimistunnelin keskellä, oli munakarva. Kiharainen ja musta. Alle sentin päässä kasvoistani. Käytännössä suussani.
Ajattelin, miten joku tunneleissa ryömivä isä on pysähtynyt juuri tässä kohdassa raapimaan ponnistelussa hikoilleita muniaan, tiputtanut karvan jälkeensä ja jatkanut matkaa. Kosketellut kaikkia näitä pintoja kassihikisormillaan. Kaivanut vielä ehkä hiukan nenäänsä.
Äkkiä minun teki mieli kalvaa käteni poikki ranteesta.
2) Tämä karvainen kohtaaminen sai minut muistelemaan muita viihteelle lähteneitä häpykarvoja. Kuten Tapaus karvakebsua.
Ilta oli myöhäinen ja nälkä kova. Munaakaan ei ollut ollut baarissa saatavilla. Päädyin lohduttamaan itseäni mättökebabilla. Olin syönyt annoksestani jo yli puolet, Facebookia samalla selaillen, kun jokin sai minut pysäyttämään haarukan juuri suuni edessä.
Puoli sekuntia liian myöhään, sillä alahuuleeni osui juuri se, mitä olin yrittänyt lähes tiedostamattomasti välttää. Munakarva.
Paksu ja pitkä, peräisin jostain todella tuuheasta puutarhasta. Vähintään biisonin palleista. Vielä viisi karvaa lisää ja villapaita-ainekset olisivat kasassa.
Ehkä oksensin vähän suuhuni, en muista. Mietin, montako karvaa olin jo syönyt. Ehkä olin tilannut vahingossa puutarhurin erikoisen.
Työnsin lautasen syrjään ja pyysin tarjoilijan luokseni. Ruoassani on karva, sanoin. Vain yksikö, tarjoilija sanoi, minä vien lautasen keittiöön.
Minusta oli turvallisinta poistua. En halunnut tavata sitä annosta, joka keittiöstä mahdollisesti palaisi.
3) Muutama vuosi sitten asuin uimahallin vieressä ja kävin siellä välillä uimassa. Kunnes tapahtui jotain.
Uin hitaiden kaistalla, kuten aina. Minä ja muut eläkeläiset. Inhoan että vettä menee nenään ja naamalle, joten minulla on taipumus uida pää niin pystyssä, että niskaan alkaa sattua. Yritin parantaa tapojani ja laittaa kasvot joka vedolla veteen.
Juuri silloin jokin ui minua kohti.
En ensin erottanut, mikä se oli. Vain sen, että jokin tumma lähestyi minua. Ei hyvä uutinen.
Pari vetoa ja näin sen paremmin.
Se oli karva.
Ja sillä oli peräsin perässään.
Peräsin sai karvan uimaan laineilla vinhaa vauhtia.
Minun kasvojani päin ui jonkun toisen ihmisen häpykarva, johon oli tarttunut kokkare ulostetta.
Kuvittelin, miten joku näistä eläkeläisistä on turauttanut pikkuiset kakat housuihinsa, hautonut sitä poskiensa välissä, ehkä muutamankin päivän, ja täällä altaassa vesivirta on irrottanut sen poimujen keskeltä. Kikkare oli lähtiessään päättänyt ottaa seurakseen vielä parhaan kaverinsa Pertti Perskarvan.
Minua kohti siis ui pitkään muhiteltu vuosikertakakka. No päivää.
Räpistelin vedessä, yritin huitoa kikkaretta käsilläni kauemmaksi, mutta sille suotuisat virtaukset saivat sen uimaan yhä lähemmäs ja lähemmäs minua. Se oli tappajahaikakka ja se tahtoi minut seuraavaksi uhrikseen.
Uin kuin henkeni edestä (noin 1 km/h), kauhoin vettä, haukoin henkeä, potkin ja loiskutin. Suljin silmäni ja varauduin iskuun.
Sitä ei koskaan tullut. Karvakakka suoritti ohilennon noin sormenmitan päässä kasvoistani.
En ole sittemmin uinut.
Joskus seksi on paskaa ja se on ihan ok
Minä rakastan seksiä. Tällä hetkellä elämme etäsuhteessa, sillä seksi on vältellyt minua. Tai minä sitä. Kiireisenä ja väsyneenä ei huvita pistää piparia tarjolle kenellekään tuntemattomalle.
Sinkku ei voi koskaan tietää etukäteen, millaista seksiä on tarjolla. Paitsi jos käy baarin vessassa vähäsen koeajamassa ennen kotiinlähtöä.
Ainakaan ketään liian hyvännäköistä ei kannata kaataa pelkässä panomielessä. Sellaiset miehet on kiedottu karvamuhviin teini-ikäisestä asti, eikä heidän ole tarvinnut kehitellä panotaitojaan.
Hiljaiset sen sijaan voivat olla ihan kauheita kyntökoneita. Muistan yhdenkin rillirouskukoodaajan, joka ei paljoa puhunut mutta oli sitäkin kovempi jörnimään.
Joskus seksi uuden kumppanin kanssa voi olla ihan paskaa. Yksi hoito käyttäytyi kuin alapäässäni olisi ollut yhdestä viiteen aukkoa ja hän olisi ollut sattumanvaraisesti pyrkimässä mihin tahansa niistä. Toinen uitti munaansa minussa kuin teepussia.
Eikä se haittaa. Aina ei tarvitse laueta niin että paikat irtoavat hampaista ja verisuonet katkeavat silmistä. Pessimisti ei pety, ja siksi kannattaa aina varautua siihen, että seksi saattaa olla uuden kumppanin kanssa parhaimmillaankin vain etäisen tyydyttävää. Minulla on ollut niin laimeaa seksiä, että olen saanut suuremmat kicksit siitä, kun korvat aukeavat lentokoneen laskeutumisen jälkeen tai siitä, kun olen saanut vedettyä häpyhuulten väliin jääneen hiuksen pois.
Onpahan tullut elettyä. Ihmiset kokeilevat kaikenlaista, äänestävät keskustapuoluetta, aloittavat 5:2-dieetin tai ostavat alennusmyynnistä persikanvärisen vaatteen. Miksi seksikokeilut olisivat sen vaarallisempia?
PS. Jos haluat tietää, mikä on pahinta mitä minulle on käynyt sängyssä, lue tämä vanhempi postaus.
Ammottava luonto
Varoitus: seuraava teksti voi tehdä herkkämielisemmille pahaa. Olen oppinut, että jotkut ihmiset eivät halua puhua pyllynsilmistä, vaikka mistäpä muusta sitä juttelisi tuntemattomille apteekin jonossa?
Sitä paitsi aihe tuli mieleeni edelläni olleen herran peräpukamavoiteesta. Jos hän ei kerran ollut oikeasti valmis puhumaan peppuasioista, hänen olisi pitänyt kätkeä pyllyrasvansa paremmin kuin apteekinsalmiakkipussin alle. No oli siinä joku apteekin asiakaslehtikin edessä, mutta kyllä se pukamapaketti ihan selkeästi sieltä pilkotti.
Yritän siis puhua tästä peppureikäaiheesta niin hienovaraisesti kuin mahdollista, mutta on olemassa vain rajallinen määrä termejä, joilla puhua ihmisen peräaukosta. Vain harva niistä on sovelias hienostuneeseen keskusteluun. Mutta jos sinulle tulee parempi olo, ajattele seuraavassa aina että ”pikkukirsikka”, ”taikaruusu” tai ”satujen luola” joka kerta, kun minä sanon että peppureikä tai pyllynsilmä tai bärsreikä. Voit myös päästää sellaista telkkarin sensurointiääntä – piiip – joka kerta kun peppujuitskut tulevat puheeksi. Siitä voi tulla pitkä ja katkeamaton piip.
No niin. Siihen pyllyasiaan.
Maanantaiaamu, uupumus, aamubussi. Takeaway-kahvi kourassa ja puhelimesta meilit auki. Ei yhtään saapunutta viestiä. Ei ole mahdollista, näin aamusta minua odottaa yleensä vähintään kymmenen meiliä, joista yksitoista on jotain mainoskakkaa. Onkohan laatikkoni taas tukossa? En ole tainnut poistaa viime viikolla yksityisosoitteeseeni saapuneita powerpointteja, jotka tukkivat meilini ihan paskan kapasiteetin.
Vihdoin olen saanut siivottua meiliä sen verran, että saapuvaa postia alkaa taas tulla. Kymmenen saapunutta viestiä kaveriltani Sampsalta. Hörppään kahvia ja avaan ensimmäisen.
Puhelimeni näytön täyttää kuva ammottavasta, punaisesta, onkaloisesta peräaukosta. Kuin äänettömään huutoon auenneesta suusta. Minulla lentää kahvit puhelimen näytölle, siihen pyllynreiän päälle. Kuin siltä olisi juuri räjähtänyt märkä pieru.
Ja samaa tavaraa on lisää, kuva ja viesti toisensa perään. Kymmeniä pyllyjä, peppuja, anuksia, bärssereikiä. Kaikki yhtä ammollaan.
On kuin kuvien mallit olisivat istuneet jonkun lentokoneen tai kerrostalon päälle, ja sitten olisi käynyt kauhea onnettomuus.
Peppu on tietenkin ihan luonnollinen, tavallinen osa ihmisruumista. Näitä kuvia voi katsoa kuin luontodokumenttia. Avara luonto, todellakin. Jota on avarrettu entuudestaan jollain valtavan kokoisella objektilla ja vielä jätetty porausöljyt paikalleen.
Mietin, miksi Sampsa on lähettänyt minulle nämä kuvat. Sommittelen hänelle mielessäni vastausmeiliä, jossa selvennän homomiesten ja heteronaisten eroja ja yhtäläisyyksiä.
Yhtäläistä: Molemmat pitävät penistä seksiobjektina.
Eroavaa: Molemmat eivät pidä peräaukkoa seksiobjektina. Ehkä on olemassa joku Sodoman siskot -sisarkunta, joka tahtoo porata miehiä peppuun, mutta minä en kuulu siihen. (Mitä mieltä olen liikenteestä omaan kakkoseeni? Lue lisää täältä.)
Olen päässyt viimeiseen kuvaan asti. Tiedättekö, miltä näyttää valopistettä seuraava kissa? Se pyörittelee päätään puolelta toiselle täynnä viatonta ihmetystä. Minä näytän nyt samalta, sillä tämä on aika suloista. Ihmisellä täytyy olla harrastus. Jos se harrastus sisältää ammottavia pyllynsilmiä, so be it. Eräs toinen ystäväni lähettelee kissavideoita, ihan kuin en törmäisi niihin riittävästi Facebookissa.
Näiden kuvien puolesta on sanottava sen verran, että näihin et kyllä törmää Facessa.
Sekin ero näissä on kissavideoihin, että kisujen päälle ei yleensä ole syljetty. Näille pyllyille sen sijaan – no, kyllähän te tiedätte.
Tai ehkä ette.
Luulen, että useimmat ihmiset eivät kohtaa elämänsä aikana yhtä monta peppureikää kuin minä yhden aamun aikana. Jos ei tietenkään lasketa niitä, jotka ovat töissä verovirastossa.
Mukavaa maanantaita vaan kaikille. Sisältäköön päivänne mahdollisimman vähän perseilyä.
Onko munan koolla väliä?
Povasin saavani joululomalla puoli metriä munaa.
Veikkaus meni pieleen noin neljälläkymmenelläviidellä sentillä.
Kaikki lähti siitä, kun olin lomalla Tinder-treffeillä miehen kanssa, joka oli ennakkoon vaikuttanut ihan hyvännäköiseltä, joskin pikkuisen tylsältä.
Arvioni mätti sillä lailla, että mies oli kyllä ihan hyvännäköinen, mutta aivan saatanan tylsä. Niin tylsä, että toivoin saavani isorokon tai iskun päähäni, jotta pelastuisin hänen seurastaan.
Sitä paitsi hänen tukkansa haisi. Kuin pesemättömään päänahkaan olisi hierottu kassihikeä.
Nojasin leukaa käteeni, katselin vastapäätä istuvaa miestä ja mietin, että jos yläpää haisi tällaiselle, mitä paljastuisi alapäästä? Muna, joka on kuorrutettu suuremmalla määrällä juustoa kuin keskiverto lämmin voileipä?
Ainoa syy, miksi olin yhä hänen seurassaan, oli tällä hetkellä piilossa pöydän alla. Kun hän oli noussut tervehtimään minua saapuessani, olin bongannut hänen beigejen chinojensa alta kutkuttavan määrän munaa. Puolimetrisen tappokullin täytyi olla ainoa syy hänen hätkähdyttävän rumiin housuihinsa, mutta kyllä minäkin melaani esittelisin, jos se lepotilassa olleessaankin osuisi polviini.
Olimme tulleet paikkakunnan ainoaan siedettävään baariin. Koska olin päättänyt aloittaa paremman elämän heti joulun jälkeen, minulla oli edessäni vain kahvia. Kauheaa, kitkerää baaribitumia, joka oli melkein suurempi vitsaus kuin seuralaiseni. Mutta vain melkein.
Mies kertoi olevansa SAP-järjestelmäasiantuntija (tai jotain, en minä kuunnellut) ja kysyi, haluaisinko että hän avaa SAPia vähän lisää minulle.
Ei kiitos.
Asioita, joita en halunnut avattavan:
1) SAP
2) Hänen suunsa.
Asioita joita halusin avata:
1) Siideripullo
2) Reiteni, mutta ei hänelle.
Mun täytyy käydä tiskillä, mutisin ja nousin pöydästä niin nopeasti, että tuolini kaatui ja kahvini läikkyi yli kupin laitojen. Se ei ollut suuri menetys.
Alkoholia, antakaa minulle alkoholia. Hyvät lupaukset sikseen, nyt on hätä.
Tiskillä oli ruuhkaa. Tapoin aikaa katselemalla varsin koristeellista hipsterkundia, jolla oli tumma, kihartuva parta ja iloisennäköiset silmät mainostoimistolasien takana. Mies hymyili minulle ja tunsin polvitaipeideni notkahtavan. Hymyilin takaisin, poimin siiderini ja käännyin kohti pöytäämme. Herra Seis-tai-puhun hymyili minulle pöydästämme ja nosti kätensä jonkinlaiseen leimiin vilkutukseen. Pelastakaa minut, kuka tahansa, ajattelin ja katselin hädissäni ympärilleni. Puolimetrinen muna tai ei, tuo mies tappaa minut tylsyydellään ennen kuin pääsemme ottamaan moloa housuista esille.
Samassa olkaani kosketettiin. Pelastava enkeli. Deus ex machina. Partahipstermies. Hymyilin hänelle niin että korviinkin koski. Käänsin selkäni alkuperäiselle treffikumppanilleni, heilautin tukkani taakse ja bambitin hipstermiestä ripsieni lomasta.
Miehellä mainostoimistolasien takaa oli kuin olikin työpaikka mainostoimistossa ja kolmiosainen englanninkielinen titteli. En muista mikä se oli, mutta suomeksi sen voisi vapaasti kääntää ”vittu mikä pelle”. Mies oli kuitenkin hyvännäköinen ja mukava. Sitä paitsi minulla oli joulunajan munakiintiö kokonaan täyttämättä, ja ajattelin että raottaisin paljon mieluummin joulutorttua tälle mukavalle miehelle kuin kuolettavan kaamealle insinöörille.
Seurasi pakolliset muttei miellyttävät toimenpiteet, joiden seurauksena alkuperäinen seuralaiseni jäi baariin ja minä poistuin mainospellen kanssa hänen luokseen. Matkalla mietin, miksi niin hyvännäköinen, fiksu ja ilmeisen menestyvä mies on niin mukava.
Yleensä ihmisuhteiden joukko-opissa toimii ”poimi kaksi” -kaava: joukosta ulkonäkö, äly ja tasapainoinen, miellyttävä luonne voi poimia yhdelle ihmiselle vain kaksi ominaisuutta. Tällä miehellä vaikutti olevan kaikki kolme, mikä vaikutti epäilyttävältä. Mitä luurankoja hänen kaapistaan paljastuisi, mitä pitsipikkareita hänen törkeän kalliiden farkkujensa alta? Päätin vaientaa epäilykseni. Olin vain sattunut osumaan tosi helmeen.
Perille päästyämme mies laittoi musaa soimaan (jotain aivan liian käsitteellistä minulle) ja kaatoi anteliaat lasilliset punaviiniä (erinomaista, lahja asiakkaalta kuulemma). Kyllähän te tiedätte, miten nämä asiat siitä etenevät. Istutaan yhä lähempänä toista, joku koskettaa jotakuta, suut kohtaavat, kuuluu ping ja rintaliivit ovat katossa, viinilasi nurin ja muna tojossa ja sijoitettuna johonkin aukkoon. Paitsi että mies ei halunnut että kähmin hänen melaansa. Ei se mitään. Tosirakkaus odottaa, ajattelin, ainakin viisi minuuttia.
Kun pääsimme makuuhuoneeseen, mies ei sytyttänyt valoja. Se sopi minulle, sillä joulumättöjen jäljiltä olin ryhävalaan kokoinen. Hämärä valo olisi armollinen makkaroilleni.
Mies osoittautui paljon, paljon huomaavaisemmaksi rakastajaksi kuin random baaripanolta odottaisi. Hän piti housut jalassaan ja keskittyi pelkästään minuun, mikä tietenkin sopi minulle, vaikkakin oli ennenkuulumatonta.
Minun kierrokseni jälkeen oli hänen vuoronsa. Työnsin miehen selälleen sängylle ja avasin hänen vetoketjunsa.
Jos olisin ollut kännissä, olisin epäillyt että olen avannut vahingossa jonkun väärän luukun.
Sillä tästä luukusta paljastui sellainen lontoonrae, että kellit näyttävät koripallon kokoisilta sen vierellä.
Tuo ei ole penis, tuo on klitoris jolla on pallit, ajattelin.
Sen ympärillä on niin tuuhea metsikkö tummaa karvaa, että pelkäsin että penis on lähtenyt sen halki viemään isoäidille marjamehua eikä ole koskaan löytänyt tietään takaisin.
Nyt tiesin, miksi mies on niin mukava. Elämä olemattoman kokoisen Kikki Hiiren kanssa on asia, joka vetää koppavimmankin paskanaaman miellyttämisenhaluiseksi. Jos on naama kuin metsurilla ja munat kuin metsurin kissalla, ei ole varaa olla muuta kuin ihan sairaan kiva.
Mies kiemurteli edessäni. Tajusin, että olin pysähtynyt katselemaan tätä näkymätöntä munaa kuin kaksipäistä vasikkaa eläintarhassa. Se ei ollut kivasti tehty.
Tartuinko minä haasteeseen?
Kakkaavatko karhut metsään?
Kun minua haastatellaan tämän suorituksen jälkeen telkkariin, sanon vain että mä lähdin nöyränä tekemään mun omaa juttua ja katoin mihin se riittää.
Yllättävän pitkälle. Babyporkkana muuttui houkuteltuna tanakaksi pikku tykiksi, joka nakutti minua pitkään ja huolella.
Penis, tuo yksi maailman suurimmista ihmeistä. Samapa tuo, saako munansaaliiksi katkaravun tai ankeriaan, hyvät kyydit voi saada yllättävältäkin taholta.
………………………………………………………………………………………………………….
PS. Jos munan koko aiheena kiinnostaa, lue myös vanhempi tekstini.
Tarinoita alakerrasta 