Olen tullut toisella puolella kaupunkia pidetyn palaverin jälkeen minulle tuntemattomaan kauppaan. Nyt poimin kaupan vihannesosastolla hedelmiä ja vegejä koriini. Tomaattia, kurkkua, punainen omena, banaaneja.
Vaa’an luokse päästyäni olen unohtanut puolet tuotteiden numeroista. Ennen näissä painikkeissa oli kuvat tai tuotteiden nimet, eikä tarvinnut käyttää omaa muistikapasiteettiaan. Banaanin numeron muistan, se on aina kaikissa kaupoissa yksi. Muiden numeroiden vuoksi joudun palaamaan hyllyille tarkistamaan. Kaksihan se kurkku olikin, näen ja palaan vaa’alle.
Painan kakkosta – ja pysähdyn. Kurkku löytyy kakkosesta on ajatus, joka jo yksinään pelastaisi päiväni.
Mutta tähän liittyy jotain paljon parempaa. Omistan hiljaisen rukouksen sille upealle mielelle, joka on sijoittanut banaanin ja kurkun numeroinnissa peräkkäin, ykköseksi ja kakkoseksi. Toinen on hedelmä, toinen vihannes. Ne eivät sijoitu millään lailla mihinkään samaan pääluokkaan. Niitä ei todellakaan yhdistä mikään.
Paitsi se seikka, että ne kummatkin ovat vaginaalisesti nautittavia.
Vaikka olen aina ja kaikkialla kaikenlaisten rivouksien kannattaja, elintarvikkeiden käyttö seksitarkoituksiin on minusta yök. Jos on tarve saada pökköä pesään, kokonainen teollisuudenhaara on ihan erikseen keskittynyt luomaan spesifejä, kivasti surisevia ja hygieenisiä esineitä. Sitä varten ei tarvitse käyttää mitään ravinnoksi tarkoitettua. Nykyisin ei edes tarvitse mennä mihinkään pornokauppaan punastelemaan muiden runkkarien sekaan, vaan netti on pullollaan eri aukkoihin sopivia tarvikkeita, jonka posti tuo huomaamattomissa pakkauksissa perille.
Vaikken siis vähääkään aio pistää omaa kurkkuani ja banaanejani mihinkään muualle kuin poskeeni, on tämä silti paras löytö päiviin. Jatkan onnellisena matkaani kassalle ja mietin, katsooko se minua oudosti, onko tämä söpö kassaneiti se salaperäinen numeroija, se kurkun kakkostaja? Pitääkö se banaanejani rakastavasti ja hetken liian pitkään? Tekisi mieli kysyä, mutta pakkaan ostokset vähin äänin ja ehdin vähän juoksemalla bussiinkin.
Bussissa kadun kiirehtimistäni. Olin taikalaatikon äärellä, mutta jätin sen tutkimatta kokonaan. Mitä kaikkea muiden näppäimien alta olisikaan voinut paljastua? Miksen kokeillut muita numeroita? Jos banaani on ykkönen ja kurkku kakkonen, mitä löytyykään palkintosijoilta 3-10? Porkkana, kesäkurpitsa, myskikurpitsa? Patonki, ranskanleipää vähän ronskimpiin paikkoihin, reikäleipä ettei miehiä unohdettaisi? Talouspaperiteline, kaulin?
Ja mikä ikinä voi olla tässä järjestelmässä täysi kymppi? Kaksi puolentoista litran limupulloa ja purkki vaseliinia? Yksi eteen, yksi taakse, ja sisällön voi lopulta juoda janoonsa?
Nyt en koskaan saa tietää.