Heräsin, ja puhelimestani katsoi valtava penis.
Minä en halua olla penisherännäinen. Minä haluan viikonloppuaamuna olla laiska ja lukea sängyssä, en löytää tuntemattoman miehen lerssiä kun kurotun katsomaan, paljonko kello on.
Tämä on Facebookin sinkkuryhmän vika. Se ei ole tuonut elämääni yksiäkään varteenotettavia treffejä, mutta sen sijaan yhä kasvavan määrän kuonaisia viestejä.
Lähtökohtana minusta on hyvä, että miehellä on penis. Yksi kappale on sopiva määrä. Joskus olen kyllä avannut miehen vetskarin ja miettinyt, onko mies unohtanut ottaa munansa mukaan, kun on lähtenyt baariin. Ehkä se tulee Fedexillä paikalle jälkikäteen. Mutta oikeasti pieni koko ei haittaa. Hommat saa hoidettua millä tahansa lontoonrakeella, jos vain intoa riittää.
Olen nähnyt myös hyvin suuria peniksiä. Sellaisia, jotka on merkitty Google Mapsissä maanmerkiksi kirkon ja kirjaston tavoin. Pari senttiä lisää ja ne voisi nähdä avaruudesta.
Kaikki niistä eivät ole olleet mitään eroottisia vehkeitä, vaikka jos lukee mitään eroottista kirjallisuutta tai katsoo alan elokuvia, voisi luulla niin. Jos amerikkalainen laitetaan kirjoittamaan seksijuttuja, penistä ei ole olemassa, jollei sillä ole pituutta vähintään 15 tuumaa. Kerro tämä luku kahdella ja puolella ja tiedät, että se on niin paljon, ettei sitä voi mitata millään tavallisella senttiviivottimella.
Siksi minä aina mietin, millä ne ovat sen pituuden todentaneet. Koulussa oli puukässän luokassa sellainen puinen metrin mitta. Ovatko ne kaikki käyneet jossain höyläyshommien lomassa vemputtamassa munansa täyteen mittaan ja sitten mittailleet sitä sellaisella? Tai millä muulla sitä voisi mitata? Raaputtamalla pesäpallomailan varteen senttimetrit ja vertaamalla siihen? Käymällä makaamaan lääkärikeskuksen lasten pituusmittarin viereen, sellaisen jossa on eläimiä päällekkäin tornina, ja sitten toteamalla että oma penis on sarvikuonon, kirahvin ja puolikkaan pupun mittainen?
Isoista peniksistä puhutaan aina ihaillen, mutta kuka on sanonut, että sellaisen omistamisesta on pelkästään hyötyä? Jos minulla olisi iso muna, en ikinä uskaltaisi lentää mihinkään, tai ainakin välttelisin kylmien ja vuoristoisten seutujen yli lentämistä. Jos kone joutuisi tekemään pakkolaskun ja hengissä säilyneet sitten istuisivat lumessa pälyilemässä toisiaan nälkäisesti, voisin olla varma, kenen makkara uhrattaisiin ensimmäisenä.
Iso koko ei yksin takaa, että penis olisi kiihottava. Pystyisin nimeämään kymmenittäin tapauksia, joissa iso lerssi oli enemmän kiusallinen kuin kiihdyttävä. Sen voi kohdata mitä kauheimmissa paikoissa. Tallinnan-laivan romanialaisen bändin basistin valkoisissa teryleeneissä. Sitä yrittää vain katsoa pois, mutta jorma imee katseen puoleensa ja pakottaa tarkistamaan, onko se todella olemassa vai joku kaamea näköharha. Bändi jatkaa Liljankukkaa nuotin vierestä, kokolattiamatto haisee inkontinenssilta ja tuhansilta sille loiskuneilta lonkeroilta ja halitoosista kärsivä, kaljakeissiä kantava eläkeläinen törmää sinuun matkalla baaritiskille, mutta yhä vain järkyttävä molo kurkkii basson alta, metrin verran kalapuikkoviiksistä etelään.
Ja nyt sellainen on minun puhelimessani. Minähän siis todellakin olen munan perään, mutta kuitenkin näkisin miehestä mieluiten ensimmäisenä kasvot ja sitten vasta peniksen. Ja mieluiten aina valitsisin itse, mitä munaa katson silmästä silmään.
Katson munaa vielä toisen kerran. Se on iso, mutta ruma kuin perkele.
Se on frankenkulli.
Kyrvänstein.
Katseleeko sellaisen munan omistaja penistään samalla tavalla kuin ruman lapsen vanhempi jälkeläistään? Kasvatustyön ja rakkauden sokaisemalla ylpeydellä? Sillä mikä muu saisi kuvaamaan sellaista ja lähettämään kuvan eteenpäin?
Nyt minulla on tullut mitta täyteen näistä munankuvia lähettävistä munapäistä. Jos olisin viisas, deletoisin koko keskustelun, mutta olen herännyt liian varhain ja nähnyt tuntemattoman ihmisen sukupuolielimen ennen kuin olen saanut edes kahvia. Tartun puhelimeen ja alan kirjoittaa.
”Kiitos lähettämästäsi kuvasta. Sinun oli varmasti tarkoitus lähettää minulle kuva kasvoistasi, mutta joku maksamakkara oli lennähtänyt linssin eteen”, kirjoitan.
”Se oli mun kulli”, mies vastaa. Älä nyt, ajattelen.
Puhelimeni kilahtaa merkiksi siitä, että mies on laittanut heti jatkoa perään.
”Kuvittele mun kulli sun suuhun”, siinä lukee.
Teen kakomisääniä puhelimeni äärellä, mutta mies ei niitä tietenkään kuule.
”Ei kun mä otan sen käteen”, kirjoitan.
”Mmmm”, mies kirjoittaa, ”mitä sä teet sille sitten?”
”Mä puristan sitä…” kirjoitan ja pidän tauon.
Mies lähettää minulle viestin, jossa on munakoiso ja vesipisaroita. Dream on, munapää.
”Sitten mä puristan sitä yhä kovempaa”, jatkan. Pystyn kuvittelemaan, miten mulgersson toisessa päässä läähättää ja tumputtaa munaansa. Ennen kuin hän ehtii laittaa mitään lisää, kirjoitan jatkoa:
”Mä kierrän sitä ja kierrän lisää…” Pidän pienen tauon, mutta sormeni syyhyävät päästä jatkamaan.
”Ja sitten mä tempaisen sen irti ja laitan sen yöpöydälle pystyyn”, vastaan.
Kuluu hetki tai ikuisuus. Venyttelen ja pieraisen. Ihan kohta nousen ja laitan kahvin valumaan.
”Whaaaat????!” mies vastaa.
”Mä ruuvaan lampun sen päähän ja laitan varjostimen päälle. Sitten mä laitan johdon seinään ja rupean lukemaan mun kirjaa sen alla. Kiitos hyvästä lampunjalasta”, kirjoitan.
Mies ei enää vastaa. One down, one million to go, ajattelen ja nousen sängystä. Voisinkin oikeastaan lähteä lenkille, sillä olen yhtäkkiä täynnä energiaa ja raivokkaan hyvää tuulta.
PS. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen saanut kuvia miesten alakerran asioista. Katso vaikka.
Tarinoita alakerrasta 